*

Jarmo Nieminen Helsingin kaupunginvaltuutettu - ei mikään tuuliviiri!

Yleisten töiden lautakunta

Tiukka tuki Helsingin talvikunnossapidon parantamiseksi

Helsingin kaupunginhallitus päätti 11.3.2013 kokouksessaan lähteä parantamaan talvikunnossapitoa. Asia saattaa tuntua jo neljän lumitalven kourissa sinnitelleen Helsingin osalta jälkijättöiseltä, mutta hyvä näin. Päätöksen yksimielisyys lisää laaditun vastaesityksen merkittävyyttä.

Tiukka tuki Helsingin talvikunnosapidon parantamiseksi

Helsingin kaupunginhallitus päätti 11.3.2013 kokouksessaan lähteä parantamaan talvikunnossapitoa. Asia saattaa tuntua jo neljän lumitalven kourissa sinnitelleen Helsingin osalta jälkijättöiseltä, mutta hyvä näin. Päätöksen yksimielisyys lisää laaditun vastaesityksen merkittävyyttä.

Salaisesta tarkastusraportista osin julkinen

Tänään julkaistiin Helsingin kaupungin rakennusviraston erityistilintarkastusraportin alkuosa, siten kuten yleisten töiden lautakunta asiasta vaati viikko sitten:) Aikamoinen virkamieskonklaavi tarvittiin asian ratkaisemiseen, eli Rakennusviraston, Tarkastusaviraston ja Oikeuspalveluiden juristijohto apulaisineen. Julkaistusta raportin alkuosasta on poistettu vielä poliisitutkinnassa olevien asioihin liittyvät seikat julkisuuslain 24 § 1 mom 3. kohdan perusteella. 

Helsingin salaamispolitiikka ei ole tätä päivää

Tänään esiteltiin yleisten töiden lautakunnan käynnistämä Helsingin kaupungin Rakennusviraston erityistilintarkastus rakennushankkeiden kilpailuttamisesta ja rakennushankkeiden valvonnasta. Kilpailuttamisesta virasto sai puhtaat paperit. Sen sijaa rakennushankkeiden valvonnassa löydettiin suuria puutteita lisä- ja muutostöiden tekemisessä ja hallinnassa. Käytännössä on ollut mahdollista että urakoitsija ja hankkeen projektipäällikkö ovat sopineet keskenään em. työt ja niiden laskutuksen.

Tarkastetuissa kymmenessä hankkeissa tuli esille, että on mahdollista, että

Katukuseskelu ei ole pelkkä pamputusasia

Kaupungin infra ei ole mukautunut Helsingin ilta- ja yöelämän sekä turismin kasvuun. Muun muassa vessojen määrä ei vastaa Helsingissä lisääntyneeseen kysyntää. 

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288496325510.html

Kahvila-auton ja Kioski Tyynin toiminnan jatkaminen

Oli mukava päästä oikeisiin hommiin vaalihumun jälkeen. Päivä meni luottamusmieshommissa Tio Tikan kahvila-autoasioiden ja Töölönlahden Kioski Tyynin tilan selvittämisessä. Yleisten töiden lautakunta perehtyi illan kokouksessa tuomiini asioihin perusteellisesti ja antoi hyvät ohjeet em. asioiden hoitamisesta Rakennusvirastolle. Oikeudenmukaisuus, yrittäjyyden edistäminen ja kaupunkikuvalliset asiat olivat ohjeiden perustana. Kiitos koko lautakunnalle. Jarmo

Sinebrychoffin puisto

Koffin puiston rauhoittaminen on tänään Helsingin kaupunginvaltuuston käsittelyssä. Valtuutettu Laura Kolben oiva aloite on saanut kapungin virkakoneistolta nuivan vastaanoton. Kädet on nostettu pystyyn. Kaupungin on aktiivisesti etsittävä ja otettava käyttöön keinot, joilla asuinalueiden asumiskelpoisuus säilytetään. Ongelma on todellinen ja vaikea.

 

Esitän seuraavaa:

 

LAUSUNTO LAURAN KOLBEN ALOITTEESTA SINEBRYCHOFFIN PUISTON RAUHOITTAMISESTA

Helsingissä tuhlataan miljoonia lumenajossa

Helsingin Uutisissa julkaistiin tänään artikkelin Miljoonat hupenevat talvikunnossapidossa. Sen verran oli ajatuksiani fiksattu (?), että julkaisen ohessa alkuperäisen, jonka sanomana ei ole miljoonien hupeneminen, vaan tuhlaaminen. 

 

Lunta tupaan – kahden viikon varoitusajalla kalusto hommiin

Sikailua Koffin puistossa

Helsingin Sinebrykoffin puistosta on tullut kaupungin suosituin nuorison ja varhaiskeski-ikäisten ihmisten kesäöinen mäyräkoiramesta. Väki valuu puistoon illan suussa. Yöllä meno on hervotonta. Viimeiset heräilevät nurtseilta aamutuimaan samaan aikaan, kun kastemadot vetäytyvät väsyneen alta.

Helsinki tukehtuu ylijäämämaamassoihinsa

Helsingin yhteistyösopimus Vantaan Petikon Pitkäsuon käyttämisestä ylijäämämaamassojen sijotuspaikkana päättyi tammikuun lopussa. Vantaa tarvitsee kuulemma alueen omaan käyttöönsä. Helsinki joutuu suuriin vaikeuksiin. Historiallinen uusien kaupunginosien lisärakentaminen voi tyrehtyä. Syntyvillä ylijäämämassoilla ei ole sijoituspaikkaa. Mereenkö ne maat tungetaan, niin kuin vanhoina aikoina tehtiin. Nyt olisi hyvää maata kaupan puolestamiljoonasta miljoonaan kuution vuodessa!

Näin se etenee - pääkaupunkiseudun yhteistyö!

Sivu 1 | 2 | »
Julkaise syötteitä