Kevään tullessa virtsa virtaa Helsingin kaduilla. Hallitusohjelmaan ei mahtunut aloite järjestyslain tarkistamisesta, kapunginvaltuusto ei halua myöntää lisää resursseja käymälöihin ja kansalaiset ovat pikkuhiljaa hyväksymässä asian.World design capital 2012 kutsuu lorottavan kansan Suomen 200-vuotiseen pääkaupunkiin. Tervetuloa Stadiin kuseskelemaan.
Arvoisa ministeri, hyvät kansanedustajat,
ohessa on ajatuksia voimassa olevan järjestyslain ongelmista ja esitys niiden vähentämiseksi. Toivon, että ottaisitte asian mukaan hallitusohjelmaan.
Järjestyslaki pyrkii edistämään järjestystä ja turvallisuutta yleisillä paikoilla. Yleiseen järjestykseen liittyvät säännöt ovat olleet koko maassa samat 1.10.2003 alkaen. Aiemmin Suomessa ei ollut järjestyslakia. Voimassa olivat kuntien hyvinkin erilaiset järjestyssäännöt.
Yleisten töiden lautakunnan ja virkamiesten yhteistyö tehoaa. Helsingin kaupunki puuttuu uusin keinoin Sinebrychoffin puiston häiriöihin ensi viikosta alkaen. Sadetus siirretään aloitettavaksi kello 22.30... Isot asiat ovat aina yksinkertaisia!
Rakennusviraston uunituoreessa tiedotteessa kerrotaan:
Kun läksin tänään Helsingin kaupunginvaltuustosta vähän ennen yhdeksää, neljä miestä kusi seinille Senaatintorin nurkilla. Että niin. Tähän tehoaa vain järemmät menetelmät. Välinpitämättömyys lisääntyy puuttumattomuuden myötä. Aivan sama on myös roskien heittämisen osalta. Espan puisto on ollut iltaisin kuin kaatopaikka auringonpalvojien jäljiltä. Tämä ei voi olla kenenkään etu. Kyse on täysin vinoutuneesta vapauden käsitteestä. Menon on muututtava.