Guggenheim kaatui 8-7 Helsingin kaupunginhallituksessa
Kaupunginhallitus kaatoi äänin 8-7 Guggiksen (sdp:n, vihreiden, vas:n ja ps:n äänin). Tätä se politiikka on, hommaa ei edes tuotu valtuustoon. Kaupunginvaltuusto on silti ylin päättävä elin. En pidä siitä, että asia pelattiin pois valtuustosta. Nyt jäi käymättä asiasta todellinen keskustelu siitä, mistä on kyse. Asia haudattiin väliportaan politikoinnilla. Toivon, että tällaisia välistävetoja ei tulisi enempää. Hommalla viedään pohja pois kaupunginvaltuuston työskentelyltä. Vai onko niin, että eipä sillä ole aiemminkaan ollut väliä! Demokraatit kaatoivat homman ennen demokraattista käsittelyä. Mutta näin voidaan tehdä. Peli on kovaa.
PS. Toista se on jos kyseessä ovat päätökset puhuvista roskiksista.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kokoomuslaisia tietty harmittaa. Loput suomalaiset on erittäin tyytyväisiä, että saatiin tämä turhake pois kuvioista ja voidaan keskittyä tärkempiin asioihin!
Ei varmaan harmita ihan kaikkia kokoomuslaisiakaan.
En tiedä onko mistään päätöksestä keskusteltu julkisuudessa ja muuallakin näin paljon aikoihin! Kyllä tässä asiat on tullut selviksi ja kansakin on tahtonsa selkeästi ilmaissut!
Kaupunginvaltuustot voidaan kyllä lakkauttaa!
Virkkunenhan on lakkauttamassa monen kaupungin ja kunnan valtuustot väkipakolla, ylhäältä sanelemalla. Juuri nythän kuntaliitokset näyttävät onnistuvan lähinnä, jos kokoomuksella on pienemmän kunnan valtuustossa enemmistö.
Vallan keskittämisen puolue, sekä paikallis-, valtio-, EU- että ulkopolitiikassa.
Mutta, jos kaupunginhallituksen liika valta huolestuttaa, voisitte ihan ensiksi ottaa siltä pois suurimman osan sen viime vuosina moninkertaistuneista "käyttövaroista"?
Aikainen mies kokoomuksesta ei hyväksy demokraattisia päätöksiä.
Eikö kaupunginvaltuusto ole valinnut hallituksen joka teki päätöksen.
Ei muuta kun alat nyt kokoamaan neljäsosan valtuutettujen nimilistaa erityisvaliokunnan asettamisesta valmistelemaan kaupungihallituksen erottamista niin asia saadaan toivomaasi valtuuston käsittelyyn aikanaan.
Näin toimitaan demokraattisesti kuntalain ja enemmistödemokratian mukaan.
Tässä aukeaa yksityisille sijoittajille mahdollisuus ottaa aloite omiin käsiinsä ja alkaa tehdä G-llä bisnestä. Toivotan onnea ja menestystä, mutta verovaroja tähän on turha upottaa senttiäkään enempää päälle selvitykseen käytettyjen kahden miljoonan.
En sano, että surisin tätä päätöstä. Mutta siitä eteenpäin: mitä Helsinki voisi esittää varsinkin ulkomaiselle matkailijalle, mitä ei ole Pietarissa, Tukoholmassa, Tallinnassa tai jossain muussa paikassa lähialueella. Ja tarvitseeko olla jokin erikoisuus? Entäpä jos Helsinki on maailman metsäisin metropoli?
Valtuutettu Nieminen voisi toki pistää ideakilpailua pystyyn. Lupaan heittää yhden idean, joka olisi erikoinen mutta mahdollisesti edullinen.
Ketkä savustivat teollisuuden ja duunarit Hesasta ulos? Kokoomushan sen teki, alkoi jo vuosikymmeniä sitten, Pajunen on jatkanut saa linjaa.
Ei Helsinki elä pelkkien toimihenkilöiden ja kulttuurihörhöjen varassa.
Hyvä Jarmo Nieminen
Ollessani hieman nuorempi, siis koulupoika, jaoin aamulehtiä Helsingin keskustassa. Jakelualueeni oli noin suurinpiirtein Espa-Mikonkatu-Hallituskatu-Unioninkatu alue. Se oli täysin asuttu alue ja sen lisäksi siellä oli oikeita kivijalkakauppoja, siis asukkaille tarkoitettuja, ei turisteille.
Nyt alue on asumisen osalta melkein täysin kuollut, jokunen talkkari saattaa löytyä. Business on vallannut alueen alkaen 60-luvulla, jolloin ahkerasti kierrettiin lakia ja sääntöjä silloisen hyvä-veli-järjestelmän avulla. Asuntoja muutettiin toimistokäyttöön, lainvastaisesti. Vuokrat ja hinnat kohosivat satumaisesti hyödyttäen joitakin harvoja, ei siis itse kaupunkilaisia. Tilanne on jatkunut ja rahat siirtyvät jatkuvasti muualle, nykyään pääasiassa "ulkomaille" niinkuin eufemismi kuuluu.
Terveeseen talouteen ja taloudenpitoon kuuluu rahan kierto, ei sen pois vieminen.
Kannattaisiko hieman pohtia edellä mainittuja asioita ? Turismi on turismia, se pilaa jatkuvasti kauniita alueita ja köyhyyttää varsinaisia paikallisia asukkaita.
Jos Guggenheim olisi hyvä bisnes ollut ja tuonut rahaa se olisi oitis hyväksytty ja rakennettu jopa yksityisten varoillakin. Mutta koska se on ollut suurta huu haata niin siihen olisi tarvittu kansan karttuvaa kättä. Toisten rahoilla on varsin kiva olla suuruudenhullu. Ehkä helsinkiläisillä olisi siihen ollut rahaa. Motta kinnostus tosiaan puuttui.
Erikoisuudentavoittelu on niiiin noloa!
ps. Menkääpäs joskus keskieurooppaan via-baltikaa myöten - Suomen kaikenkattava tasapaksu harmaus käy kyllä taatusti selville.
Hyvä Kalle Lehtonen
Harkitsin menemistä, mutta ilmenikin, että koko ajatus Via Baltika tunneleineen Suomenlahden alitse onkin huuhaata. Hommaanhan piti alkujaan kuulua rautatieyhteys Hgistä etelään. Tunnelia ei ole eikä sitä kyllä tarvitakaan koska Viro yksityisti rautatiensä, jotka nyt ovat kiskojensa osalta jo myyty ulkomaisiin sulattoihin ja liikkuva kalusto muualle.
Yritäpä junamatkaa Tallinna - Riika, ja kerro sitten meille miltä tuntui.
Matka ei varmasti ole niin tasapaksun harmaa kuin Suomessa olisi.
Ratkaisevan äänen Guggenheim-vedätyksen kaadossa antoi Perussuomalaisten edustaja. 8-7.
Perussuomalaiset kannattavat suomalaista taidetta ja se ei ole Guggenheimin liikeidea.
Pisteeet perussuomalaisille.
Jarmo Nieminen
Lotossakin on kaksi erilaista todennäköisyyttä voittaa. Itse kannatan näkemystä "fifty-fifty".
Joko voitat tai sitten et voita.
Perussuomalaiset voisivat myös valtion tasolla opetella tekemään yhteistyötä muiden puolueiden kanssa, niistä asioista jotka kunkin kanssa ovat yhteisiä.
Niin syvälle Perussuomalaiset eivät mene yhteistyössä kuin Kokoomus-Rkp ovat menneet keskenään,että raportoivat toisilleen puoluekokouksiensa päätöksiä vakuuttaen,että "ei panna toimeen".
Ville Hautakangas
Valtion asiat ovat yhteisiä.
Tavat hoitaa valtion asioita eivät.
Mikäli asioita hoidetaan takkia kääntämällä, ei olla demokratiassa.
No mutta näin se asia sitten meni ja kun tuossa systeemissä on kerta tullainen porras kuin kaupunginhallitus niin eippä siinä sitten tarvi turhaan siirtää tuota päätöksentekoa ettenpäin kun sen voi tehdä näinkin.
Mutta asiasta toiseen tuossa helsingin kunnalispolitiikassa:Kenelle pedataan palastuskomentajan/johtajan vakanssia huonontamalla kelpoisuusehtoja?
Ellitti sai iskun, taitaa olla ekaa kertaa kun ylimielinen oikeistoeliitti kärsi tappion.
En ole hesalainen, mutta olen varma että me muutkin olisimme joutuneet maksamaan tämänKIN porvarien hössötyksen kuten kävi oopperatalossa ja musiikkitalossa.
Joten kiitos Vihreille ja sossuille kun kannoitte vastuuta koko maasta.
Hieno juttu. Kokoomuslaisen rahanjaon ulkomaalaisille soisi loppuvan myös valtakunnan ja Euroopan tasolla.
Kaivakaa omaa henkilökohtaista kuvettanne!
Järki voitti tässkin asiassa, jos jenkit haluaa museon Suomeen niin siitä vaan, mutta ei siihen Suomalaisia veronmaksajia tarvita.
Porvareilla näyttää olevan hirveä hinku toteuttaa kaikki sellainen mikä tulee ameriikasta päin,riippumatta siitä onko taloudelliset resurssit kunnossa?
Kokoomus puhuu demokratian häviöstä mutta ainakin iltapäivälehtien lukijakunta on tänään harvinaisen yksimielinen Guggenheimista: n.90% -ei ja n.10% -kyllä.
Nuo 10 % on Kokoomuksen ja Rkp:n äänestäjiä. Luvut tietävät rökeletappiota Kokoomukselle ja Rkp:lle syksyn kunnallisvaaleissa.
Edellytyksenä toki on,että kansan muisti kestää lokakuulle asti.
Tietenkin kunnallisveroista. Kysy vaikka Vihreiltä.
Helsingissä äänestäjä saa sitä mitä tilaa.
"Helsinki on kuristamassa itsensä hengiltä 20/20/20 -ilmastopäätöksillään. Siis 20 % energiasta suomalaisesta uusituvasta energiasta, 20 % pienemmin hiilidioksipäästöin ja kaikki tämä vuoteen (20)20 mennessä."
Santahaminastahan on vapautunut tonttimaata. Eikun vaan Helsinki Energia rakentaa ydinvoimalan sinne. Käyttäisi kotimaista Talvivaaran uraania, ja pitäisi Tallinan läivaväylätkin talvisin sulana. Ei päästöjä. Ylimääräistä energiaa myymällä kaupunki saisi rahaakin. Tulevaisuudessa, kun öljyä ei enää kannata polttaa, sähkön tarve tulee lisääntymään valtavasti sähköautojen myötä.
Hyvä pisnes, parempi kuin lainata kreikkalaisille.
1. Jos Suomi olisikin kaikkien maailman ihmisten valtakunta, niin vielä suuremmassa määrin Helsinki on kaikkien suomalaisten pääkaupunki, siksi järvenpääläisenäkin otan kantaa.
2. Valtuutettu Nieminen on kaiken kunnioituksen ansaitseva toimija, vaikka sattuukin olemaan väärässä puoleessa.
3. Idea ilmastopäästöihin: Stadi järjestää jotain porkkanaa etanolivaltaisten (E85) polttoaineiden käyttäjille. Kyse on lähes täysin kotimaisesta polttoaneesta, joka on biopohjaista. Koska liikenteen osuus synniksi luettavista CO2-päästöistä on 20% luokkaa, siirtyminen puoliksi etanoliautoihin toisi n. 10% helpotuksen. Toisaalta se loisi mielikuvaa puhtaasta valkeasta kaupungista. Tämän vastapainona voisi hieman hidastaa hötkyilyä lämpöenergian tuotannossa, josta se varsinainen säästö syntyisi.
http://ristoi.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/1...
Se porkkana on vielä keksimättä, mutta kun kaupunki tarjoaa parkkipaikkoja, niin voisiko niihin saada flexifuel-autoille jotain helpotusta?
Eihän tuo vielä mitään, Kuopiossa tavoite on 40% alempi vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä.
Mitä tässä asiassa olisi tarvinnut vielä keskustella? Olitko treenannut jo myyntipuheet, että saataisiin pari politrukkia käännytettyä Guggenheimin kannalle? Tässä tilanteessa saa olla aikamoinen selvännäkijä, että antaisi täyden tukensa ko. hankkeelle. Siinä vaiheessa kun Helsinkiläiset vastustavat, asiantuntijat kammoksuvat ja rahat ovat muutenkin tiukassa, niin mitä ideaa olisi ylipäätään jatkaa näinkin riskialtista hanketta? Nyt voitaisiin käyttää sitä omaa mietintää ja innovaatiota, miten saadaan Helsinkiä esiteltyä ulkomaille. Käyttäkää se 100 miljoonaa, vaikka markkinointiin, niin uskon sillä olevan suuremmat vaikutukset kuin Guggenheimilla ikinä olisi ollut.
Erinomainen päätös. Kiitokset perussuomalaiselle ja seitsemälle muulle.
Pajunen on ajatusten Vantaanjoki.
Malliesimerkki suomalaisesta demokratiasta. Hallitus päättää vasta-argumentteja ei huomioida. Koska ei sovi iltakoulussa päätettyyn.
Aivan kuten eduskunnassa. Paitsi että olisi Kokoomuksen vuoro näyttää iloista naamaa hallituksen päätöksestä.
Toisaalta ymmärrän pettymyksen. Onhan se surullista että Kokoomus ja RKP joutuvat taipumaan luotettujen pettäessä. Jarmona luottaisin siihen että kumppanit löytävät mieleisen tavan korvata tämä kirvelevä arvovaltatappio. Vaikka valtioneuvostossa sitten. Viimeistään kuntavaalien jälkeen kun kunnalliselle pelipolitiikalle ei ole taas hetkeen tarvetta.
Vihreiltä tämä lienee tilapäinen hairahdus. En näe mitään syytä uskoa toisin. Juuri nyt kuntavaalit on liian lähellä jotta tätä pelipaikkaa olisi voitu luovuttaa.
Kaikesta huolimatta politiikka on vain peliä. Kansalaisten rahoilla.
Hauskaa sekin kun puhutaan demokratian irvikuvasta kun toimitaan maan tavan mukaisesti.
Takinkääntöineen kaikkineen.
Mahtaa vihreitä harmittaa kun menivät antamaan pelolle vallan.
Tarkoitatko että Helistölle osui voittoarpa?
Siinä tapauksessa voidaan onnitella jo tässä vaiheessa etukäteen.
"Onko tässä maassa politiikassa enää mitään ideologioita."
Aiheellinen kysymys.
Löytyy kun kääntää katseen oikeaan suuntaan. Väittäisin.
Suosittelen katselemaan ympärillesi.
Ei todellakaan ansaitse demokratian toiminta tässä ns. tyylipisteitä. Valtuusto vastaa kunnassa "eduskuntaa". Mutta eipä eduskuntakaan päässyt lukemaan Kreikka-takuiden koko tekstiä: sokkona mentiin:)
Paljasjalkaisena ex-hesalaisena ihmettelin, että, uutisen mukaan, Guggenhem-hanke kuluttaisi joka tapauksessa jo pelkässä selvittely- ja valmisteluvaiheissa lähes 5M€. Se on siis mennyttä. Kysynkin:
1) Pitääkö uutinen em. summasta paikkansa?
2) Millä elimellä on Helsingissä mandaatti näinkin suurten summien käyttöön "pelkkään selvittelyyn"?
Muuten tiedän itse hankkeesta vain kiihkeän julkisen keskustelun verran. No comments.
Kiitos korjauksesta! A-studio puhui 2M€:sta äskettäin.
Aika iso raha tuo on. Turussa orkesteri ylitti 4 vuoden aikana budjettinsa yht. 1,7M€:lla ja hallinnollinen johtaja sai mennä. Sillä rahalla olisi saanut 6 uutta muusikon vakanssia 10 vuodeksi, tai huippuluokan hallintojohtajan 40 vuodeksi:-)
Kaikki on siis suhteellista...
Ei liity suoraan Guggeen, mutta olen kiinnittänyt huomiota, miten paljon selvityksiä tilataan ulkopuolisilta konsulteilta. Ja siinä raha vaihtaa omistajaa aina. Ei se ilmaista olisi muutoinkaan, mutta jos esim. ensiksi pyydettäisiin selvitys asiaa ajavalta taholta (yhdistys tms.), niin sehän saataisiin ilmaiseksi. Kun siihen sitten virkamiestyönä tehtäisiin täydennys, niin kustannus saattaisi olla murto-osa konsulttikustannuksesta, puolueettomuus samaa tasoa, kuten asiantuntijuuskin. Virkamiehiksihän on valittu asiantuntijoita, eikä valtuutetutkaan ole pelkän kiertokoulun käyneitä.
Asiat pitää selvittää, tietenkin.
Mutta minkä ihmeen tähden tiedon saanti siitä, mitä Guggenheim -säätiö on ja mitä se tekee maksaa noin hävyttömän paljon? Sehän selviää googlen -avulla.
Guggenheimin museotkin löytää vaivatta googlettamalla..
OK, on matkustettava katsomaan museoita, jos ei niitä tunne, mitä kyllä on lupa odottaa johtohenkilöiltä, jotka ovat ruvenneet asiaa ajamaan.
Matkoja New yorkiin ja Venetsiaan: ehkä muutamia kymmeniä tuhansia euroja?
Rahoittikohan Helsingin kaupunki potentiaalisena ostajana Guggenheim-säätiön väen vierailut maahamme? Luultavasti, koska miljoona ja yli muutoin tuskin selittyy.Vai mihin ne veroeurot upposivat?
Erikoista tässä on se, että myyjä rahastaa ja mahdollinen ostaja maksaa, jos näin on.
Siis: minne kuluikaan 1,2 miljoonaa euroa ja miltä kaupungin talousarvion menokohdalta?
Onko tässä nähtävissä jonkin sortin patterni, jossa kokoomus päätöksen jälkeen valittaa, että tuomio/päätös oli epädemokraattinen tms. koska prosessi oli väärä?
Ihmettelen myös, miten tämä kyseinen kaupunginhallituksen päätös eroaa kaikista niista muista kaupunginhallituksen päätöksistä, joissa kaupunginhallitus päättää olla tuomatta asiaa valtuuston päätettäväksi. Eikö kaupunginhallituksella ole juuri valta tehdä näin?
Ja eikö kokoomus ole koskaan onnistunut estämään asian tuomista valtuustoon äänestämällä sitä vastaan kaupunginhallituksessa?
Voi teitä kokkariressukoita.
Helsingin kaupunpunginhallituksen enemmistö osoitti hämmästyttävää suoraselkäisyyttä torjuessaan moisen rahareiän suoralta kädeltä.
Vastustus Guggenheimia kohtaan on kasvanut koko ajan heti sen jälkeen kun sopimuksen yksityiskohdat tulivat julkisuuteen.
Guggenheim olisi kaatunut valtuustossa joka tapauksessa, joten kaupunginhallituksen päätös on oikea.
Kaupunginjohtaja Pajuselle tämä on arvovaltatappio ja Pajusen tekemisiä tarkastellaan jatkossa kriittisemmin.
Oikein, mutta hyvä Nieminen:
Sinulle jokin 1.2 miljoonaa voi olla "normihanke", mikä osoittaa, kuinka kaukana jopa luontomieskin voi olla elävästä elämästä.
Tajuat kai itsekin, että tälläkin rahasummalla olisi voitu toteuttaa:
Esimerkiksi kymmeniätuhansia vanhusten vesijumppatuokioita, jotka puolestaan säästävät kymmeniätuhansia euroja terveydenhuollossa kuntalaisilta. Eli rahaa. Ja tämä on faktaa. Jos et usko, kysy lääkäreiltä.
Esimerkki on on Sinusta ehkä naurettava, minä näen asian tärkeänä.
Sinunkin, hyvä Nieminen, on syytä ymmärtää, että miljoonia ei voi heitellä miten vaan, vaikka onkin valtuutettu.
Olen äänestänyt elämäni samaa puoluetta kuin Sinä, mutta tämä ajattelettomuus yllätti.
Jos nykyinen Kokoomusryhmä oli päätöksen puolella, täytyy löytää uusi valtuustoehdokas kuntavaaleissa.
Voihan sitä päätöstä tuoltakin kantilta tarkastella. Itse kaupunkilaisena kyllä näen että Pajusen pöytään tuoma ehdotus oli vedätystä joka sai ansaitsemansa lopun. Ehdotushan olisi sitonut kaupungin entistä syvemmälle Guggelisuohon arkkitehtuurikilpailujen ja suorien Guggenheim-maksujen kustannusten muodossa.
JOS sen sijaan olisi ehdotettu yksinkertaisesti 1/2 vuoden aikalisää koko projektiin olisi edellytyksiä viedä ehdotus valtuustoon ollut hyvinkin.
Kokoomuslaisen kaupunginjohtajan kompetenssi vain loppui nyt kesken ja that's it!
Jarmo Nieminen ei taida ymmärtää sitä, ettei edustajien äänestäminen ole demokratiaa. Ainoastaan suorat kansanäänestykset ovat oikeaa demokratiaa.
Erinomainen juttu, että tuo Guggenheim hössötys loppui alkumetreillä. Hesalaiset saivat "fiksun" maineen muualla maailmassa.
Jos siinä Skattalla on kerran tyhjää tilaa, niin perustettakoon siihen vaikka kunnon kahvila, avoinna vuoden ympäri ja maisemat olisivat upeat.
Ja nyt sittn Hesassa ei ole mitään maailmanlaajuisesti erikoista. No onhan siellä, ja tosi erikoista onkin. Nimi on Suomenlinna - Sveaborg.
Ei tule vastaavaa eteen monessakaan maassa. Sijoitettakoon sinne muutama miljoona kunnostukseen ja ylläpitoon. Onhan omaa historiaa ja kelpaa kyllä näytellä.
Jarmo!
Mikä teitä kokoomuslaisia oikein vaivaa?
Yleensähän te olette sitä mieltä, että työttömät ja muut "lusmut" maksattavat laiskottelunsa muilla - erityisesti hyvätuloisilla (lue kokoomuslaisilla)!
Nyt te olitte kuitenkin valmiit maksattamaan kaupunginjohtajanne muistomerkin niin helsinkiläisten kuin muidenkin suomalaisten verovaroilla. Ja olette vielä äärimmäisen loukkaantuneita, kun niin ei käynytkään?
Jos tämä Guggenheim-keikka olisi ollut niin idioottivarma, kuin te väitätte, niin olisitte panneet omanne likoon sen puolesta. Teillähän pitäisi sitä fyrkkaa olla. Ja tällä projektillahan sitä mielestänne olisi tullut lisää:-)
... olen vilpittömästi kiitollinen ja arvostan syvästi ja nöyränä itsesi penemista peliin.
- juuri kaltaisiasi, omia aivojaan käyttäviä päättäjiä toivoisin jatkossa , enenevässä määrin kasvavan ja kasvatettavan sotakorkeassamme...! kiitos...
... tässä oon kiroillut uutta mokkulaani, mut Säkin sai mut hymyilemään ja melkein jo hyvälle aamutuulelle... kiitos sinnekinpäin !
Kokoomus hehkutti G-asiainkäsittelyä demokratian irvikuvaksi. Nyt sen sijaan toteutui suoraan veronmaksajakansalaisten enemmistön tahto, siis demokratiaa suoraviivaisimmillaan.
Uskottavasti niin monet kallupit kertoivat kansakunnan G-halun todellisuuden - rahoitukseltaan epäselvää ja todennäköisesti vain "harvojen herkkua" oleva taidemuseo olisi rahoitettu laajan kansan verovaroin. Nyt tämä laaja kansa sanoi mielipiteensä ja vihreät sen toteuttivat kostona kokkareille - heidän nimityspolitiikastaan, joka sekin saattoi olla se kuuluisa näpäytys.
Jos Kokoomus ja kokoomuslaiset niin kovasti haluavat Guggenheimiä, niin rahoittakoon sen itse, ja säätäkööt lippuhinnat sellaiseksi, ettei arkikansan likaiset tossut sen marmorilattioita kuluta - näin Kokoomus saa oman nimikkomuseonsa :)
Niilo
Onkohan tämä Gallén-Kallela-Sirén ihan pätevä tyyppi. Aamu-teeveen puheistansa en ymmärtänyt hölkäsen pöläystä.
Hyvä bloggaus tämä kokonaisuudessaan!
PS. Vaasassakin on ollut kaikenlaisia hihhuli-ideoita tunneli/siltayhteydestä Ruotsiin ym.
Jo selvityksiin on haaskattu paljon rahaa.
Guggenheim- politikointi on ala-arvoista, eihän Guggenheimiin sijoiteut rahat ole pois muilta museoilta, aivan kuin ei ole maahanmuuttoon menevät rahat pois Suomen köyhiltä...
Paavo Arhinmäki ilmoitti hyvissä ajoin, että tähän hankkeeseen ei löydy valtion budjetista rahaa. Asia on ymmärrettävä kun samaan aikaan Museovirastossa käydään yt-neuvotteluja henkilöstön vähentämiseksi.
Muistan oikein hyvin kun tv:n uutisissa kokoomuslainen Asko-Seljavaara moitti vasemmistolaisia siitä, että he eivät ymmärrä miten hyvä bisnes Guggenheim on. Kummallista, että yksikään bisnesmies ei ilmoittautunut näin hyvään bisnekseen.
Jarmo
Etymologia on kuin hetteinen suo.
Helsinge tulee sanasta hals, ja tarkoittaa lähinnä alueen halki kulkevaa reittiä.
Nimen palauttaminen on oiva ajatus, kannatan. Eihän nimi miestä pahenna jne. Joki on yläpäistään monen niminen ja vettähän tulee samasta paikasta myös maan alla tunnelissa.
Ajatukset voisivat virrata monipuolisesti. Mätäojan heitin vaihtoehdoksi vain sen takia että se kulkee eräiden harrastuspiirien harraste- ja terapiakentän sivuitse. Jonka asiat ovat hieman epäselviä, kun kaupungin omaisuudesta on kyse.
Olen eräs niistä helsinkiläisistä, jotka ilahtuivat siitä, että utopistinen G-hanke ainakin siirtyi, ellei vesittynyt.
Vierailtuani sekä New Yorkin että Venetsian Guggenheimeissa totesin, että ne ovat vain pieni osa näiden kaupunkien kulttuuritarjonnasta eivätkä millään tavoin tärkeimpiä.Ei esim. Venetsiaan mennä Guggenheimin tähden eikä tultaisi Helsinkiinkään.
Helsingillä ei ole Venetsian, Bilbaon tai New Yorkin vetovoimaa minkään ulkomaisen museon avustamanakaan.
En ymmärrä, miksi suomalaista taide-elämää ei osata markkinoida.
Kiasma, musiikkitalo, ooppera, loistavat taiteilijamme, Mattila, Isokoski, Lehtipuu muutaman mainitakseni. Vetovoimaisia kulttuuriosaajia on monia muitakin.
Ja viimeisenä:
ajatus Helsingin arvorannan siluetin rikkomisesta oli suoranainen pyhäinhäväistys.
Jos hanke elpyy, veronmaksajain rahoja ei siihen pidä käyttää.
Heikkenevien palvelujensa ja lakisäänteisten tehtäviensä kanssa velkakierteessä kipuilevan kaupungin veronmaksajien kannalta tulos oli järjen voitto! Ihmettelen suuresti Kokoomuksen ja RKP:n edustajien suhtautumista julkisten varojen käyttöön. Kuka nämä oikein on lumonnut?
Vastuuttominta mitä olen vähään aikaan kuullut on kaupunginhallituksen kokoomuslaisen puheenjohtajan oman pesän likaaminen tänään radiossa esittämällä väite, jonka mukaan Guggenheim-hankkeen hylkääminen muka olisi viesti ulkomaisille sijoittajille, etteivät olisi tervetulleita Helsinkiin. - Vaikea uskoa, että siinä asemassa oleva aikuinen mies voi tällaista esittää.

Kommentoi 110 kommenttia